Tällä viikolla on suunnittelupöydällä yksi jos toinenkin kesäjuttu. Kutkuttaa kuin lomaa suunnittelisi: kesä on ihanin, kaunein ja paras vuodenaika, olipa töissä tai vapaalla. Kesäjuttuihin sijoitan itseäni työaikoja laskematta, jos vaihdossa tulee muutakin kuin kirjoituspalkkio: kokemuksia, mukavien ihmisten tapaamista, makuelämyksiä, luontoa. Aika usein nämä kaikki mahtuvat samaan juttuun.

 

Parhaat kesäjuttuaiheet ovat ihmisläheisiä ja käsin kosketeltavia, jopa aistillisia. Kesäjuttua tehdessä istutaan hyvin harvoin kahvilassa tai edes kotona haastattelemassa. Tuoksut, maut, luonnon äänet tulevat osaksi reportaaseja. Kesäjutussa voi tavata liikkuvan limasienen tai maistaa osmankäämin sisäfileetä. Kesäjuttu kertoo ihmisten intohimoista – kauniista puutarhoista, kylätapahtumien järjestämisestä, perinteiden ylläpitämisestä ja luomisesta.

 

Kesällä tehtävät jutut saattavat saada vuodenajasta yllättävää twistiä, joka liittyy aiheeseen korkeintaan etäisesti. Viime kesänä kävelin Raisiossa juttukeikalta bussipysäkille ja seurasin samalla ketun touhuja pellolla. Vastaan tullut natiivi kertoi, että kettu käy paikalla leikkimässä joka päivä samoihin aikoihin. Talvella olisin sivuuttanut ketun ja hädin tuskin nähnyt vastaan tulleen natiivin, koska hattu, huivi ja huppu olisivat olleet syvällä korvilla ja silmillä. Kerran, kun olin tekemässä puutarhajuttua, koko vehreä piha pomppi: pikkuruiset sammakot olivat juuri kiivenneet lammesta nurmikolle ja etsivät paikkaansa maailmassa.

 

Erikoiset kulkuneuvot jotenkin kuuluvat kesään. Museojunareportaasia en ole tehnyt, mutta kerran keräsimme perheen resiinaan ja ajoimme sillä Pomarkusta Poriin. Helteessä tuoksuvan ratapihan yllä lentelevät perhoset, lähteen jääkylmä vesi ja metsälaavulla syödyt eväät tekivät siitä keikasta suorastaan kliseisen ikimuistoisen.

 

Yhdestä asiasta olen jo aika varma: tämän vuoden paras kesäjuttu tehdään polkupyörillä koko perheen kanssa. Majoituksen varasin juuri äsken. Täältä tullaan, kesä!