Kun on ammatiltaan vapaa toimittaja, juttupyyntö ilahduttaa aina. Lähes sataan prosenttiin tarjouksista suostun hyvillä mielin, vaikka aikataulut pitäisi vääntää mutkalle, mutta joskus on pakko sanoa ei.

Olen huono ein sanoja. Jokainen juttutarjouksesta kieltäytyminen saa aikaan prosessin, jossa kyseenalaistan osaavuuteni, pätevyyteni, viiteryhmään kuulumiseni ja sen, tulenko enää koskaan saamaan minkäänlaisia työtarjouksia. Ei ole kivaa tulla leimatuksi hankalaksi.

Silti pitää olla rajat.

 

Joskus raja on vedettävä, vaikka pyyntö on ystävällinen ja aihe mielenkiintoinen. Eräänä aamuna vähän aikaa sitten kävi niin. Järjestötoimija pyysi tekemään lehtensä pääjutuksi laajaa henkilöhaastattelua tunnetusta mielenkiintoisesta ihmisestä. Tämä oli heidän ensimmäinen yhteydenottonsa; minua oli suositeltu.

Ymmärsin heti, että juttu olisi työläs. Laskin nopeasti, kuinka paljon aikaa tarvitsisin voidakseni tehdä työn hyvin. Päädyin siihen, että niukallakin aikataulutuksella päivä taustatöihin, pari-kolme tuntia haastatteluun ja matkat päälle, vähintään yksi kirjoituspäivä mutta todennäköisesti puolitoista.

Palkkioehdotuksen kuullessani minun ei tarvinnut enää miettiä muuta kuin sitä, miten muotoilen ein. Ihan hyvin se meni, sillä keskustelukumppani ymmärsi näkökulmani.

Aina ei ymmärrä. Kun lehdet alkoivat siirtää sisältöään verkkoon kymmenkunta vuotta sitten, oli monella mediatalolla aikomus jatkaa saman palkkion maksamista, vaikka sopimuksessa määritellyt julkaisuoikeudet laajenivat. Eräs asiakas ei tullut mitenkään vastaan palkkioissa – hyvinkin pieni prosentti olisi voinut riittää reiluuden kokemuksen saamiseksi – joten päätin yhteistyön.

 

Rahasyistä voi joskus joustaa ja tehdä kiinnostavan jutun pienellä palkkiolla, mutta aikaa ei voi taikoa lisää.

Kun keväällä aloitin sivutyöt Turun Journalistiyhdistyksen asiainhoitajana, ajattelin, että joudun entistä useammin sanomaan ei, koska en ehdi. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kaksi työtä eivät väistä toisiaan, vaan vapaa-ajan määrä vähenee. (Yllättikö tämä jonkun? Minut tavallaan.)

Kahden ja puolen viikon kesälomaani osasin onneksi varjella ja jätin yhden mukavan keikan ottamatta vastaan, koska olin suunnitellut olevani perheeni kanssa maalla pyydetyn keikan aikaan.

 

Siinä olen ollut onnekas, ettei minulta koskaan ole pyydetty työtä, johon en ehdottomasti voisi suostua eettisistä syistä. Osaan kuvitella kyllä sellaisiakin. Niihin ei-vastaus saattaisi tulla vähemmän kauniissa kuoressa.