Päivän aiheena oli työhyvinvointi. Organisaatio, josta tapaamani alan asiantuntijat puhuivat, on asiantuntijatyötä tekevä yritys, joka oikeastaan seisoo kokonaan työntekijöidensä luovan työpanoksen varassa. Jos työntekijä uupuu tai motivaatio lopahtaa, laskee koko organisaation tuottavuus. Työhyvinvointi ja siihen panostaminen tulee esiin juuri tässä: parempi tukea ja kuunnella etukäteen kuin vasta sitten, kun hommat leviävät käsiin ja hyvät työntekijät karkaavat. Asiantuntijoita pitää herätellä myös lepäämään välillä, sillä kun motivoiva työ imee vauhtiinsa, loppuunpalaminen on todellinen riski.

 

Keikalta palatessani mietin omia työtapojani. Myös minä teen asiantuntijatyötä, jossa yritykseni arvokkain ominaisuus on korvieni välissä. Oikeastaan yhtä arvokas on keho, jonka avulla tietoisuuteni tulostaa tätäkin asiaa näppäimistölle.

 

Mutta pidänkö arvo-omaisuudestani huolta? Muistanko miettiä hyvinvointiani, kun työkeikkoja tulee paljon, vauhti on kova ja työ imee mukanaan? Osaanko levätä ja palautua, johtaa itseäni sulkemaan koneen ja päättämään työpäivän?

 

En osaa. Aivan liian usein jään lueskelemaan päivän mittaan esiin tulleita mielenkiintoisia somekeskusteluja ja artikkeleita. Samalla vilkuilen ja kirjoitankin sähköpostia – enkä ole ainoa, sillä työkontakteiltani saattaa tulla viestejä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa (yökahdesta aamukuuteen on onneksi yleensä aika hiljaista). On vanha fraasi, että toimittaja on aina töissä, mutta sosiaalisen median ja älylaitteiden takia toimittajayrittäjän on äärettömän vaikea irrota työstään. Etenkin, kun työ antaa niin paljon hyvää ja koukuttavaa: älyllisiä haasteita, seuraa, ruokaa ajatuksille, vaihtelua elämään ja uutta tietoa.

 

Yksin työskentelevällä ei ole esimiestä, joka muistuttaisi levon tärkeydestä. Puolisostakaan ei ole minulle apua, sillä hänen työnkuvansa ja työnsä haasteet ovat hyvin samanlaiset. Olen yksin työhyvinvointini äärellä.

 

Koska elämäntavan muutos pitää aloittaa jostain, tänään suljen koneeni ajoissa. On naistenpäivä, ja lähden sen kunniaksi järjestettyihin juhliin, joista niin ikään odotan seuraa, vaihtelua ja ajatusten ruokaa. En osta itselleni tai illan emännälle ruusuja, sillä työstä vapaa ilta on paras lahja meille kaikille.